ALOITUSURA

Kokkolalainen T.T. Purontaka aloitteli musiikkiharrastuksen 70-luvun alussa laulukuoron parissa, jonka rinnalla hän harrasti jonkin verran puhallinmusiikkia.

Pahimman Punk-villytyksen aikoihin vuonna 1977 Tapsa alkoi soittelemaan Rokkia eri muodoissa Toholampelaisten kavereidensa kanssa Isokankaan Työväentalolla. Samalla hän kävi kansalaisopistossa musiikkiopintoja, jossa opetuksen pääpainona oli tanssimusiikki. Täällä saatujen oppien myötä kaverusten tyyli vaihtui vähitellen Tanssimusiikkiin. Varsinainen alkusysäys Tanssimusiikin harrastamisessa oli vuonna 1979 perustettu, kitaravetoinen Tanssiorkesteri Sympatia.


Kuva Mietaan ns. -82

URA 2

Vuosi 1981 oli Tapsalle suuri, musiikillinen käännekohta, kun häntä pyydettiin Vikke Maunulan yhtyeeseen basistiksi ja laulajaksi. Maunulan orkesterit muut jäsenet olivat kokeneita "kehäkettuja" ja olivat kiinnostuneita viemään yhtyettä eteenpäin. Tämä vakuutti Tapsan ja hän liittyi mukaan, Sympatia-yhtyeen hommat sai jäädä. Vikke Maunulan yhtye kierteli kotikulmia sekä Pohjanmaata ja samalla säestettiin eri artisteja, joista voisi mainita mm. Reijo Kallion.


Kuvat: Vikke Maunulan yhtye 82-83

URA 3

Toinen suurempi käänne tapahtui vuonna 1985, kun Vikke Maunulan Yhtyeen jäsenet kasvoivat erilleen, ja jo "leaderin" aseman saavuttanut Tapsa perusti omaa nimeään kantavan orkesterin, Purontaka Team:in. Purontaka Team keikkaili ahkerasti eri puolilla Suomea käyden jopa Ruotsin puolella esiintymässä.


Kuvat: Ruotsissa -86   Purontaka Team -88

80-luvun loppupuolella yhtye julkaisi myös muutaman singlen. Säestettävinä artisteina nähtiin heidän keikoillaan mm. Kari Tapio.


Kuva: 1. Purontaka team-julkaisu

1990-luvun alussa Purontaka Team sai todellisen tuntuman muusikon keikka-elämään kiertäessään Suomea ristiin rastiin Topi Sorsakosken säestäjänä. Topin kanssa säestystyöt olisivat varmasti jatkunut pitenpäänkin, mutta "kiipparimies" Hylkilä ja Tapsa tulivat siihen tulokseen, että omaakin tuotantoa saadaan hyvin aikaiseksi. Näin ollen päätettiin keskittyä "T.T. Purontaka" -nimen sisäänajoon, ja Purontaka Team jäi taka-alalle. Aloittaessaan omaa levytysuraaa käytettiin nimeä "Tapsa Purontaka", mutta silloisen Basebeatin johtaja, Erkki Puumalainen ajatteli, että nimi kuulostaa liikaa takametsien humppamieheltä ja keksi lyhentää nimeksi T.T.


Kuvat Kalajoen Rantakalla -92 (huomioi TT:n mahtavat amis-viikset!)

URAN SUURI KÄÄNNEKOHTA

1994 Purontaka Team alkoi vedellä viimeisiä henkosiaan pitkän kiertämisen jälkeen ja pari Teamin jäsentä oli jo lopettamassa soittohommansa. Jopa T.T. mietti vakavasti siirtymistä normaaliin päivätyöhön. Melkein valmis "Vie minut uniin"-pitkäsoitto oli juuri tulossa julkaistavaksi ja levy-yhtiössä kummasteltiin T.T:n lopetusaikeita. Valinta oli erittäin hankala, mutta aikansa asiaa moneen kertaan mietittyään, T.T. päätti kuitenkin jatkaa laulamista. Levy-yhtiökin antoi ymmärtää, että olisi "hullua" juuri silloin heittää ns. pyyhkeitä kehään. Tällöin T.T teki suurimman käännöksen urallaan. Hän perusti nykyisen Tähtitaivas-yhtyeen, johon Teamin jäsenistä liittyi myös Ari Hylkilä. Hän itse lopetti Basson soittamisen kokonaan ja keskittyi vain lauluartistin tehtävään.

Tanssilavat, laivat ja ravintolat ovat sen jälkeen tulleet moneen kertaan tutuiksi.


Kuva: Levyn julkaisutilaisuus 1995

Tällä hetkellä T.T. Purontaka on yksi halutuimmista artisteista Suomen tanssirintamalla, ja hänen maineensa on levinnyt ympäri maata, jopa ulkomaita myöten.

T.T:n käheän, "Marstiomainen", pehmeä ääni on tehonnut varsinkin naispuolisiin faneihin, joiden rivit lavan edessä ovat entisestään tiivistyneet vuosien varrella.

T.T. Purontakalla on ilmestynyt kymmenen pitkäsoittolevyä ja lisää on tulossa.  

Kun tarkastelee kappaleiden tekijätietoja lähemmin, huomanette, että nimet Ari Hylkilä ja Kari Salli ovat vahvasti edustettuina. Erittäin hyvää työtä nämä herrat ovat tehneetkin, sillä esim. kappaleet Maistoin huuliltasi mansikkaa, Kesäaikaa kellot soittaa ja Nuo silmät paljastaa olivat radioiden Top 20 hittejä. Listoille nousi myös kappale Tanssimaan koko Suomi. Joukosta löytyy muutamia upeita käännöskappaleita, kuten Tomas Ledinin muutaman vuoden takainen megahitti Sommaren är kort eli suomeksi Kesä lyhyt on ja ranskalaisparin Becaud - Aznavour Maa muuttukoon. Kauniit balladit Sano ja Ootan niin ovat niin ikään nautittavaa kuultavaa...

Huhtikuussa 2002 ilmestyi TT Purontaan pitkäsoitto, "Rakkaus ei saa luovuttaa", joka sisälsi useita radiolistojen TOP 20:ssä viihtyneitä kappaleita, kuten levyn nimikkokappale, "Flirtaten" sekä "Rakkaani".

TT Purontaan 8. pitkäsoitto, "Näetkö silmissä mun rakkautta" ilmestyi kesäkuussa 2005, jota ennen levyltä julkaistiin 4 menestynyttä radiohittiä.

2007 vuosi vierähti "Kun aika on" levyn merkeissä, josta lohkaistiin 4 singleä. "Kun aika on", "Nelkytviis" ja "Kesälauantai" ja "Suudelmiin" viihtyivät hyvin listoilla.

16.05.2011 julkaistiin T.T:n 10. levy nimeltään "Sinua varten". Levystä julkaisiin radiosoittoon singlet "Sinua varten", "Tuuliko tuo, tuuliko vie", "Kerro kuiskaten tunteesi" ja "Jos olet mun". Samaan aikaa julkaistiin myös iskelmägenressä harvinainen Purontaka Live DVD, jossa mm. Kokkolan Venetsialaisissa nelikameratekniikalla kuvattu koko keikka, jossa TT esiintyi ison juhlaorkesterin voimin sekä TT:n haastatteluja.